Varmaan jotkut kerkesivätkin jo huomata blogin ulkoasun muutoksen. Muutos on hieman vielä kesken ja bannerikin on aivan väliaikanen.
Tänään kuitenkin tulin kertomaan kakusta jonka tein 12 vuotiaalle serkulleni Mimosalle. Ratsastus ja hevoset ovat olleet lähellä hänen sydäntään jo jonkin aikaan ja ehdotin hänelle tekeväni heppakakun. No hänkös sitten innoistui asiasta. Pieniä toiveita kakkuun sain, mutta pääsääntöisesti vain täytteestä. Kakku oli gluteeniton suklaakakku, jonka täytteestä löytyi valkosuklaamoussea,mansikkahilloa, tummaa ja vaaleaa suklaa rouhetta.
Syntymäpäivä sankari piti kakusta kovasti ja itsenikin mielestä kakku onnistui suhteellisen nopeasti ja on jokseenkin siisti. Hieman on kuitenkin parantamisen varaan seuraavaan heppakakkuun. Mutta voin sanoa että tämä kakku ei ollut siitä helpoimmasta päästä. Kiva haaste kuitenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti